Yksi satakuntalaisen korkeakouluelämän hauskimmista ja adrenaliinia nostattavimmista yhteisöllisistä perinteistä oli jo keskiviikkona, jolloin UCPorin joukkue voitti SAMKin henkilökunnan kisassa. (Katso kuvat.) Itsekin soudin toiseksi soutaneessa joukkueessa "SAMKin puolikkaallani".
SAMMAKKOn haalariporukka voitti opiskelijoiden kisan, toisena pointerilaiset - ja kolmantena Podia, jonka vene taisi joutua pahimpaan virtaukseen.
Hauskaa vappua kaikille!
Anne
27. huhtikuuta 2012
5. huhtikuuta 2012
Joryn asioita pääsiäisen jälkeen
Satakorkean johtoryhmä eli jory kokoontuu 11.4. Asioina viime vuoden toimintakertomus, tämän vuoden toimintasuunnitelma ja opetusyhteistyö, mm. SataJOO eli joistavien opintojen mahdollisuus Satakorkeassa.
Toimintakertomuksen teksti on liki valmis, ja siihen odotan jorylta kommentteja. Toimintasuunnitelma on valmis, vain lopullista hyväksyntää vailla - ja osa suunnitelmista onneksi jo toteutunutkin.
Opetusyhteistyö on asialistalla tästä eteenpäin aina - ainakin toistaiseksi. Sen jory nosti ykkösasiakseen tänä vuonna. Luultavimmin se on ykkönen jatkossakin.
Hyvää pääsiäisen aikaa,

4. huhtikuuta 2012
Monikullttuurisuus satakuntalaisissa yrityksissä?
Satakorkean kansainvälisyyden kehittämispäivä on 4.5.
Ohjelmassa on muun muassa Eila Minkkisen luento mielenkiintoisesta aiheesta "Monikulttuurisuus Satakunnassa. PK-yritysten näkökulma ulkomaalaisiin työnhakijoihin ja työntekijöihin". (Julkaisu on PDF-muodossa netissä.) Lisäksi puhutaan muun muassa kulttuurien (mahdollisista) yhteentörmäyksistä. Luennot ovat avoimia kaikille.
Avaa koko ohjelma.
Ilmoittaudu ja saavu paikalle.
terveisin

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)